2 x SERT, 1x AGI SERT


Koirakerho Rähmä-Käpälien tottelevaisuuden seuranmestari 2015!
Koirakerho Rähmä-Käpälien agilityn seuranmestari 2013!



Syntynyt 15.02.2009

~Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota~

Vanessa thö moppi, tättähäärä joka on kaikkia menossa mukana. Vanu sai pienenä himen "helium råtta". Se oli pentu, jolla ei jalat koskeneet maata, jyrsi kaiken ja kimitti kuin heliumia saaneena. Vanu oli pentuja jo rohkea rämäpää ja siksipä innostuimme agilitystä. Vanessalla oli nuormpana kaunis turkki ja kävimmekin näyttelyissä, kahden sertin jälkeen kuitenkin nyytit vaihtuivat rokkikampaukseen, ei sopinut Vanulle tukka päähän.

Ensimmäisen pentueen myötä alkoi treenaaminen ja nyt vuosien jälkeen olemme alkaneet löytää sen punaisen langan. Sijoituksia Vanulla on agilitystä monta, mutta aikaa vastaan kisaaminen tuo meidän ongelman esiin. Vanessa siirtyi muutaman vuoden kisaamisen jälkeen II-luokkaan ja voitti mm.
Koirakerho Rähmä-Käpälien agilityn seuranmestaruuden vuonna 2013. Lisäksi olimme Rähmä-Käpälien Piirinmestaruus joukkueessa, joka voitti hopeaa vuonna 2013.

Tottelevaisuuttakin kisasimme hieman, mutta se ei ollut meidän lajimme. Mutta Vanessa voitti vuonna 2015 Koirakerho Rähmä-Käpälien tottelevaisuuden seuranmestaruuden.

2009-2010 Kävimme näyttelyissä, Vanessa oli mm ROP pentu, RYP4 pentu, 2xVSP, ROP juniori, BIS2 juniori.

Vuonna 2015 päätimme alkaa kasvattamaan Vanessalle turkkia, jotta pääsisimme uudelleen näyttelykehiin. Vuonna 2017 Vanessa täyttää 8vuotta ja pääsee veteraanikehiin. Tätä odotellessa kasvattalemme turkkia.

Kankaanpäässä 2017 Vanessa voitti ensimmäisen Suomen sertin ja oli rotunsa paras!

2017 Keväällä Vanessa muutti tyttären poikansa kaveriksi Harjavaltaan, pitämään kuria kahdelle kasvattipojallemme. Vanessa saa viettää siellä ihanaa aikaaa isolla pihalla hemmoteltuna mummona.



Terveys

Polvet: 0/0 tutkittu 3.3.2014
Kaikki hampaat, saksipurenta




Agilityn parhaimpia tuloksia Vanessalta:

II-Luokka:

Laukaa 30.5.2015
Tuomari: Sivonen Vesa
Tulos: +9,28, sijoitus 3

Rauma 3.6.2014
Tuomari: Pirttikoski Reetta
Tulos: +19,55, sijoitus 3

I-Luokka:

Lieto 21.4.2014
Tuomari: Marjo Heino
Tulos: -5,12 sij.5 SERT
SIIRTO KAKKOSLUOKKAAN!

Lieto 21.4.2014
Tuomari: Marjo Heino
Tulos: -0,51, sij.3

15.9.2013 Lieto
Tuomari: Virtanen Anders
Tulos: +8,99, sij.2

15.9.2013 Lieto
Tuomari: Virtanen Anders
Tulos: +4,73, sij.2

15.9.2013 Lieto
Tuomari: Virtanen Anders
Tulos: -3,03, sij.1

7.9.2013 Lieto
Tuomari: Salonen Martti
Tulos: +1,74 sij.1

7.9.2013 Lieto
Tuomari: Kokkonen Tuija
Tulos: -1,51, sij.3

10.8.2013 Lieto, Hyppyrata
Tuomari: Jan Egil Eide
Tulos: +2, sij.3
Seuranmestari 2013!

10.8.2013 Lieto, Hyppyrata
Tuomari: Ritva Herrala
Tulos: 0, sij.2

25.11.2012 Lieto, Hyppyrata
Tuomari: Asko Jokinen
LUVA 0, sij.2



23.4.2017 Kankaanpää RN
PN1, SERT, ROP, ROP veteraani

8.4.2017 Vaasa KV
ROP veteraani

16.5.2010 Piteå
Tuomari, Mary Chantal
ERI/1 SA PN1 SERT VSP
ROP juniori & BIS2 juniori.

17.5.2010 Piteå
Tuomari, Åke Cronander
ERI/1 SA PN1 SERT VSP

Patrician Phires By Design

Patrician Picture This Patrician Pierrot Amee
Patrician Passe-Madona
Patrician Phlirtation Ta-Jon's Knickknack Pattiwack
Patrician Playmobile

Joli Snow Flower v Voorne's Home

Rhapsody's Billy The Kid Divine's Indecent Desparado
Divine's Indecent Scandal
Del Zarzoso Imaginacion-Calenturien Del Zarzoso Papanatas
Lisa Von Haussman





2016


2014










Kuva:Julia V.


Kuva:Julia V.


Kuva:Julia V.


Kuva:Julia V.


Kuva:Julia V.


Kuva:Julia V.


Kuva:Julia V.


10kk vanha


12kk




2010



 


5kk vanha


Vanessa 7 kk ja ROP pentu


Vanessa 7 kk ja ROP pentu, tuomarina Richard Paquette, Canada




8kk vanhana